Kotia etsivä: Fiete

 

Sukupuoli: uros

Syntynyt: 1/2025

Steriloitu: kyllä

Koko: 44kg

Sijainti: Kreeta, Kreikka

Tausta: Fieten tarina on hyvin tyypillinen, sillä Fiete on löydetty yhdessä sisaruksiensa kanssa pentujen ollessa vain muutamia viikkoja vanhoja. Pennut oli jätetty pellolle lähelle tarhaa löydettäväksi. Pennut on viety kotihoitoon kasvamaan ja niiden kasvettua suuremmaksi ja saatuaan rokotusohjelman, pentue on siirtynyt tarhalle, jossa Fiete elää edelleen. Fiete on kasvanut tarhalla, eikä sillä näin ollen ole normaalin kotikoiran taitoja. Fiete ei ole sisäsiisti, eikä se osaa kodin tapoja tai tiedä, mikä kodissa on sallittua tai ei – Fieten kanssa on lähdettävä opettelemaan kaikki aivan alusta, kuten pennun kanssa sillä erotuksella, että herra on hieman normaalia pentua suurempi. 😊

Fiete on yksi tarhan suurimpia koiria, ja se onkin melko vaikuttavan kokoinen. Ihmisiä kohtaan se on kuitenkin lempeä jätti. Fiete suhtautuu ihmisiin ystävällisesti ja avoimesti. Fiete vaikuttaa välillä hieman kömpelöltä, ikään kuin hän vasta opettelisi, miten käsitellä omaa kokoaan. Hän nauttii ihmisten kanssa olemisesta, ja kävelyt hänen kanssaan ovat helppoja ja mutkattomia. Kokonsa vuoksi Fiete asuu tällä hetkellä yksin, joten hänen yhteensopivuuttaan muiden koirien kanssa ei voida tällä hetkellä luotettavasti arvioida. Lenkkejä on kuitenkin tehty joidenkin narttukoirien kanssa. Fieten on arvioitu olevan kaukaasianpaimenkoira-mix, joten herra etsii kotia, jossa on kokemusta tämän tyyppisistä koirista ja ymmärrystä siitä,  minkälaisen ympäristön tällainen koira tarvitsee. Fieteä ei luovuteta kerrostaloon tai ensikoiraksi,, vaan se hakee kotiaan ympäristöstä, joka tällaiselle koiralle soveltuu. Kodilta tulee löytyä koirakokemusta. Fiete tarvitsee myös oikeanlaista liikuntaa, sillä nyt sen lihaksisto on vielä melko kehittymätön vähäisen liikunnan vuoksi. Jos tunsit piston sydämessäsi ja kodissasi voisi olla juuri Fieten kaltaisen herran mentävä paikka, niin laitathan hakemusta tulemaan, niin voidaan jutella lisää.

Discover more from Rescueyhdistys Rintintin ry

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading